MIKÄ ON MANIFESTI?
Tulen varmasti puhumaan manifesteistä blogi teksteissäni ja monissa self help -oppaissa käytetään kyseistä sanaa. Joten päätin nyt kertoa teille mitä on manifestoiminen ja mitä se tarkoittaa ja annan esimerkin manifestoimisesta.
Itse kuvailen manifestia mielummin sanoilla -tarina josta tein totta eli sitä saat mitä tilaat.
Manifesti on tietoisen todellisuuden luomista eli me luomme fyysistä todellisuuttamme ja koko elämäämme ajatuksillamme ja tunteillamme. Ajatukset ja tunteet ohjaa meidän käyttäytymistä ja ajatusmaailmaa eri tilanteissa ja elämämme toteutuu sen mukaan.
Elikkä esimerkki 1
Heräsin aamulla aikaisin ja kävelin hakemaan postia. Postilaatikossa oli tolkuton määrä laskuja ja ensimmäinen ajatukseni oli - en saa näitä ikinä maksettua, eikä minulla ole ikinä varaa ostaa omaa autoa saatika taloa. Kävelen sisälle ja heitän laskut pöydälle. Todennäköisyys siihen että saisin maksettua laskut, ostaisin auton tai talon on todella pieni. Ajatusmaailmani kertoo ettei minulla ole varaa sellaiseen. Silloin en myöskään ''pysty'' tekemään asialle enempää, teen jo kaikkeni tai niin uskottelen itselleni. Koska olen luonut itselleni tarinan -minulla ei ole ikinä varaa, niin se on minun todellisuuteni.
Mutta jos käännämme asian toiste päin eli manifestoimme tilanteen, mahdollisuuksia on äärettömän paljon.
Manifesti esimerkkiin 1:
Heräsin aamulla aikaisin ja kävelin hakemaan postia. Postilaatikossa oli paljon laskuja ja ajatukseni oli - saan nämä kyllä maksettua, koska olen ahkera ja minulla on hyvin aikaa ottaa muutama lisä vuoro koulun ohelle. Tämä on onneksi vain väliaikaista. Kun saan nämä laskut pois alta, voin vihdoin ostaa itselleni talon ja haluamani auton. Kävelen sisälle ja aloitan laskujen järjestelyn.
Kerron itselleni tämän manifestin ja se muovautuu pikkuhiljaa esimerkki 1 ajatusmaailmani päälle ja muuttuu todellisuudeksi. Minulla on energiaa ja luotan siihen että ahkeruuteni palkitaan. Maksan laskut ja minulla vihdoin on varaa suunnitella auton / talon ostoa. Ajatuksemme ja asenteemme muovautuu ympäristön vaikutuksista elämämme aikana. Siitä hetkestä lähtien kun opimme tiedostamaan olemassa olomme ja ymmärtämään puhetta, on kaikki meille todellisuutta.

Varmasti kaikki muistaa hammaskeijun, joulupukin ja pääsiäispupun? Ne olivat todellisia, koska meille sanottiin niin. Kunnes ymmärryksemme kasvoi ja totuus paljastui. Rasismi on hyvä esimerkki, sillä yksikään lapsi ei määrittele ihmisiä sukupuolen, ammatin, suuntaumuksen tai ihon värin takia. Mielipiteet näihin saadaan vanhemmilta, ystäviltä, ympäristöltä...
Jos sinun lapsuudessasi vanhemmillasi on ollut vaikea taloustilanne, laskujen maksaminen on ollut hankalaa, asunnon ostosta on vain haaveiltu ja sinulle kerrotaan että haluamiisi asioihin ei ole varaa ja raha tuottaa vain ongelmia. On todennäköistä, että aikuisena sinulla on samanlainen suhtautuminen rahaan. Ikinä ei ole varaa, laskuihin ei riitä rahat, joten inhoat jo valmiiksi palkkaa päivääsi sillä raha tuo vain murheita mukanaan.
Negatiiviset / positiiviset ajatukset ja tunteet politiikasta, rahasta, sukulaisista, naapureista, lapsista, työstä, koirista, ympäristöstä, alkoholista.... On vain opittuja tarinoita elämämme aikana ja nämä tarinat ovat muovautuneet todellisuudeksi jota elämme. Eli toisin sanoen; jokainen meistä kirjoittaa itse oman tarinansa elämälleen ja elämme sen mukaisesti. Kun päätät muuttaa tarinaasi ja aloitat manifestoimisen - sinun täytyy oikeasti uskoa kaikkeen mitä kerrot itsellesi, niin kuin lapsena uskoit joulupukkiin. Se ei ole vaikeaa, sillä todellisuudessa kaikki osaavat manifestoida valtavan hyvin, he eivät vain tee sitä tietoisesti eivätkä siksi tajua onnistuvansa siinä joka päivä.
Positiivista viikonloppua kaikille !

xoxo, Rebecca